Kirjoittaja Aihe: [KISA] Kuvitteellinen ja dramatisoitu pelireportaasi (Hyväksytty mukaan)  (Luettu 1260 kertaa)

HY-Man

  • Viestejä: 1
    • Old Boys Airsoft
  • Asuinpaikka: Kouvola
Hyväksytty mukaan kilpailuun -Jöntti

Kuvitteellinen ja dramatisoitu pelireportaasi

"No ketä meit täs kuvitteellises ja dramatisoidus pelireportaasis oli" tuskailen ääneen mielikuvitusystävälleni. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädymme yhteistuumin seuraavaan kokoonpanoon tälle Airsoftin Dream Teamillemme; Curt Nickström,  S11, Horst, Jore,  Salainen (vaimo luulee vieläkin hänen osallistuneen firman kurssille, koska ei anoppinsa syntymäpäiville päässyt) sekä luonnollisesti sotajumalanne allekirjoittanut. Tapahtumapaikkana Mikä-Mikä-Maan kupeeseen sijoittuva MV-maa jossa vuosien viikonloppupelien sekä skenaarioiden tapahtumat nivoutuvat  yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ripauksella fantasiaa (ei kuitenkaan mitään larppaamisjuttuja).

Etkot

Huonosti nukutun yön jälkeen saavuimme pelialueen parkkipaikalle jossa ryhmämme toinen autoseurue jo laittautui valmiiksi. On ihmeellistä miten näinkin monen vuoden jälkeen skenaariota edeltävänä yönä sitä jännittää jos odotettavissa on jotain hieman normaaleista viikonloppupeleistä poikkeavaa. Autolle sai paikan kerrankin helposti johtuen osapuolien eri suunnilla sijaitsevista parkkipaikoista. Hieno oivallus mikäli halutaan pitää vihollistaistelijoiden määrä sekä laatu tuntemattomana.                                                           Autosta poistuminen ja muutama sana kanssa ihmisille jonka jälkeen tuttu rutiini jatkuu taisteluvarustuksen ylle pukemisella sekä aseen valmiiksi laitolla. Tällä kertaa roolinani oli tulitukimies ja aseena M60E3 nyt kuitenkin Starin valmistamana. Hieman arvelutti jättää vuosia hyvin palvellut TOP M60 kotiin. Niin se tekniikka kuitenkin kehittyy ja on pysyttävä kehityksen mukana tai jäätävä sen jalkoihin. 30 metriä sekunnissa enemmän lähtönopeutta, vähemmän painoa ja kuulien syöttö lippaasta sai hymyn karvaisille kasvoilleni. Taakse jäi siis ensimmäistä kertaa turhan painolastin kantaminen pyssyn ominaisuudessa joka ratkaisevalla hetkellä päättää olla syöttämättä kuulia johtuen väärästä asennosta tai jos sattumalta syöttääkin niin roikulla ammuttua kuulaa ei vihollinen huomaa. Ei tule ikävä. Ensimmäistä kertaa näin Salaisen uuden hankinnan eli ”kiintee snipa taittolavalla ja siluänärillä”. Totesin voivani ottaa sen ilomielin vastaan hänen siihen kyllästyessään. ”Ottaa se Joreki ÄÄÄ” Salainen rääkyi vintiömäiseen tapaansa kiusoitellen tarkka-ampujapariaan. Lapsellinen käyttäytyminen kuitenkin keskeytyi pelinjärjestäjän aloittaessa briiffin ehkä jopa yllättävästi aikataulun mukaisesti. Luottoa myös selvästi löytyi, koska jokaista sääntöä ei käyty erikseen läpi.  Ainoastaan pientä hämminkiä oli havaittu ajoneuvosäännöissä johtuen vastapuolelle peliin lisätystä avolava-autosta. Ryhmänjohtajille pidettiin tämän jälkeen erillinen tehtävänanto. Ryhmiä osapuolellamme oli lisäksemme kaksi muuta. Osapuolikohtaisten tehtävien lisäksi jokainen ryhmä sai myös omia tehtäviä. ”Homman nimi on seuraavanlainen…”, totesi Curt Briifström rentoon johtamistyyliinsä. Pelialueen ison tien tarkkailu ja ajoneuvoihin kiinnitettyjen tunnistenumeroiden ylöskirjaus on ryhmämme henkilökohtainen tehtävä. Kaikille ryhmille yhteisenä tehtävinä pelialueella olevien ilmatorjunta aseiden tuhoaminen ja raportointi niitä kohdattaessa sekä kohdehenkilöiden eliminointi/vangitseminen. Hykertelin tyytyväisyydestä ranneadminin saadessa täytettä sillä kohdehenkilöiden kuvat jaettiin kaikille pelaajille, eikä siis pelkästään ryhmänjohtajille.

Sinne ja takaisin

Ryhmämme lähti ensimmäisenä helikopteria simuloivalla pakettiautolla varsinaiselle pelialueelle. On ylistettävä pieniä yksityiskohtia jotka loivat mahtavan tunnelman; liukuovi oli auki jolloin sisälle tuli pientä tuulenvirettä, ovella oli ns.doorgunneri asiaankuuluvissa varusteissa nojailemassa diy-miniguniinsa, tavaratilassa soi juuri kuultavalla volyymilla kaikkien kopteribiisien kuningatar Long Tall Sally ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä ryhmänjohtajalle oli "kopteriin" tultaessa annettu astetta isompi headsetti jonka kuppeihin ohjaamosta kerrottiin aikamääreitä jättöpaikalle saapumiseen. Tunnelmaa oli ehkä liikaakin sillä hieman jopa harmitti lähteä autosta metsän siimekseen.

 Jättöpaikkanamme toimi pikkutien kääntöpaikka joka onneksemme oli löytynyt myös kartasta joten Curt Kauppiström pystyi ottamaan suoraan oikean suunnan kaavailemalleen Ison tien tarkkailupisteelle. Haluttu rinne oli yllättävänkin helpon siirtymän päässä. Tarkka-ampujapari nousi kohti rinteen huippua etsimään tähystyskiikarille paikan josta suorittaa tarkkailua. Kiikarin ansiosta pystyi tietä seuraamaan suojasta ja kuulien kantaman ulkopuolelta. Me muut ryhmäläiset jatkoimme tien ja rinteen väliin etsimään asemia josta pääsemme tarpeen vaatiessa tielle nopeasti IT-materiaalia tai kohdehenkilöitä tuhoamaan. Kerrankin radiot toimivat ja tarkka-ampujamme raportoivat tien tapahtumista jolloin pystyimme keskittymään piilossa pysymiseen tielle vakoilun sijaan.

 Horstilla oli radioyhteys muihin ryhmiin sekä pelinjärjestäjään joiden viestejä hän meille muille välitti mikäli katsoi tarpeelliseksi. Yksi ryhmistä kiersi oletettuja vihollisen tukikohdan sijainteja yrittäen paikantaa tuon pahuuden pesän. Ei käynyt etsijöitä kateeksi, olin varsin tyytyväinen saadessani ottaa rennosti ja lepuuttaa konekivääriäni tien suuntaan asemiamme pitäen. Aivan kuin jokin suurempi voima olisi havainnut tuudittautumiseni liialliseen laiskotteluun ja palautti minut todellisuuteen Joren sanoessa radioon ”Kohta pääsette kairaamaan, autosta jalkautuu  teijän suuntaan ryhmän verran vihollistaistelijaa”. Tien suunnasta tosiaan avorivi lähestyi. Kohta nähtäisiin mihin uusi lelu pystyy. Voi veljet tätä taistelukiimaa. Vihdoin Curt Startström avasi tulen johon muu paikalla oleva ryhmämme yhtyi. Tilanne oli unelma konekiväärille sen ajan mitä siitä kuulaa lensi. ”Kirottua vinosyöttö” karjuin suojaan syöksyessäni. Todellisuudessa syyksi paljastui lippaassa rattaiden taaksepäin pyörimistä estävä jousenakseli joka oli repeytynyt rungosta irti ja siten jumittanut rattaat. Muurahaispesän takana maatessani, pistoolia kaivaessa kirosin mielessäni miksi hylkäsin TOP:in tämän uuden ikuisuusprojektini tieltä. Epäonnistumisen tunne vain kasvoi pistoolilla vihollista pitäessä jolloin mieleeni muistui kotiin jääneet juuri puhdistetut varalippaat. Curt Rynnäström hoiti kuitenkin jälleen viimeiset vihollisryhmän taistelijat mallikkaalla koukkauksellaan. Juoksemalla siis lasit huurussa aluksi väärään suuntaan. Pari ryhmäläistä putosi joten päätimme odottaa heidän respautumistaan vaaditun puolituntia ja käyttää sen ajan tehokkaasti eväämme nauttien. Lähdimme tarkkailurinteelle, koska aikaisemmat asemamme olivat paljastuneet. Syödessämme muistelimme poikien kanssa miten kaukana olivat ne ajat jolloin eväänä oli mikropizzaa ja vadelmakeittoa. Aika on kullannut muistot, mutta sillä hetkellä olisin Bullet Mealini vaihtanut noihin oman jonneaikani eväisiin hetkeäkään epäröimättä.

Lopputaistelu

Otin tien tarkkailun vastuulleni pyssytilanteeni ollessa kehnoakin kehnompi. Ei paljoa lämmittänyt kranaatinheitin jonka S11 oli omasta kuularuiskustaan minulle irroittanut, mutta sillä mentiin. Onnekseni tämän illan skenaario läheni jo loppuaan sillä radiosta saimme kordinaatit vihollisen tukikohtaan sekä käskyn se puhdistaa kaikkien ryhmien toimesta. Purimme siis tarkkailupisteemme ja lähdimme rinnetta alas loppuryhmämme luo. Hetken arpomisen jälkeen suuntakin oli selvillä ja koko ryhmämme lähti kohti tukikohtaa. Huonon konekiväärin kantamista ärsyttävämpää on ainoastaan toimimattoman konekiväärin kantaminen. Kiroilin mielessäni ja hikoilin kävellessäni muun ryhmän perässä. Käsimerkeistä tulkitsin että ryhmä otettiin kasaan, pientä väittelyä oli ilmassa. Curt Vararyhmänjohtajaströmin mukaan ryhmämme olisi saapunut juuri vihollisen tukikohtaan. Miehiä väitetyssä tukikohdassa oli kun talkoissa Ratapihalla joten selvästi olimme väärässä paikassa. Kävellystä matkasta kaikki suunnistajamme olivat samaa mieltä, mutta kuljetusta suunnasta kävi nyt kiivas väittely. Olo oli kuin huonosta komediasta tajuttuamme, että olimme lähteneet päinvastaiseen suuntaan rinteeltä. Päätimme hankkia GPS:n seuraavia koitoksia varten ja jos oikein innostumme niin ehkä jopa kompassin. Horst otti yhteyden pelinjärjestäjään ja kertoi sijaintimme olevan täysin väärä. Saisimme kuulemma kyydin parkkipaikalle kunhan siirrymme lähimmälle tielle, mutta lopputaisteluun emme enää ehtisi. Aika mateli pelin viimeiset minuutit kohdallamme. Antikliimaksi paistoi kaikkien kasvoilta. ”Skenaariossa toimintaa ei ole samalla tavalla millai sitä o 5 sekunnin airsoftvideois” totesi Curt Noshitström. Nauroimme, se oli merkki josta tiesimme pelin olleen onnistunut.